lauantai 23. huhtikuuta 2011

psykokirurgian uudet tuulet/uutinen/lukijan kortti

Lobotomian
haittapuolia olivat muun muassa toiminta- ja aloitekyvyn laskeminen, tunne-elämän latistuminen ja yleinen välinpitämättömyys kaikkia arkipäivän toimintoja kohtaan. Toimenpiteen vakaviin haittoihin kuuluivat myös mm. epilepsia aívoverenvuodot sekä aivokalvontulehdukset. Lobotomiapotilailla olikin suuri kuolleisuusprosentti. 1960-luvun loppua lähestyttäessä lobotomia oli lähes kokonaan korvautunut psyykenlääkkeillä ja kehittyneemmillä psykokirurgisilla leikkauksilla, ja Suomen viimeinen lobotomialeikkaus tehtiin Töölön sairaalassa 1969. Kehittyneempiä psykokirurgisia leikkauksia suoritettiin Töölön sairaalassa 1970-luvun puoliväliin saakka. Sittemmin psykokirurgia ei ole ollut käytössä suomalaisessa psykiatriassa – ennen kuin viime aikoina.

Pelottaako psykokirurgian paluu? vitusti pelottaa vastaa Frank..


Psykokirurgia on täällä taas.
Hyks alkaa hoitaa vaikea-asteista masennusta kirurgian keinoin. Potilaan aivoihin asennetaan kaksi elektrodia, joiden välittämät sähköimpulssit nostavat mielialaa.
Pelottaako?
Veikkaan, että pelottaa. Psykokirurgian maine ei ole kovin mairitteleva. Eikä ihme – käytettiinhän lobotomiaa aikoinaan jopa hankalien tyyppien vaientamiseen. Silloinkin, kun psykokirurgian käyttö on ollut eettisesti pitävää, sen ongelmana on ollut muutoksen pysyvyys. Jos haitat ovat leikkauksen jälkeen osoittautuneet hyötyjä suuremmiksi, ei katkaistuja aivojen ratayhteyksiä ole pystytty liimaamaan takaisin yhteen.

Tällä kertaa näyttäisi siltä, että pelko on turhaa. Jos elektrodit eivät vaikuta aivoissa halutulla tavalla, ne voidaan kytkeä pois päältä tai poistaa.

Hyks aloitti psykokirurgian karkelot syksyllä 2007, mainiota. ei muuta kuin hakemusta vetämään!

jo pelkkä sana PSYKOKIRURGIA saa kiljumaan innosta.

- tänne päin herra miettinen tohtori leatherface ottaa teidät vastaan tuossa tuokiossa.

nyt hieman valoisempiin asioihin: uutisia

Hämeenkyrön paloittelusurman pääepäillyllä on taustallaan useita väkivaltarikoksia, Aamulehti kertoo.

Maaliskuussa 42-vuotias mies ampui Kyröskoskella naisystäväänsä muovikuula-aseella eri puolille kehoa ja jalkajousella jalkaan. Hänet vangittiin tapon yrityksestä epäiltynä.
Nyt miestä epäillään myös tammikuussa kadonneen 53-vuotiaan miehen murhasta ja ruumiin hävittämisestä. Rikoskomisario Hannu Kallioniemi vahvistaa Aamulehdessä perjantaina, että kyseessä on niin sanottu paloittelusurma.

Murhasta vangittiin myös 49-vuotias mies ja 40-vuotias nainen lievemmällä syytä epäillä -perusteella.
42-vuotiaalla pääepäillyllä on raju väkivaltarikostausta, Aamulehti kertoo. Hänellä on taustallaan useita puukotuksia.

Vuonna 2009 hän viilteli naisystäväänsä rikkinäisellä kahvipannulla ja löi tuolinjalalla, lehti kirjoittaa. Syytteen mukaan hän olisi myös ruoskinut naista koiran remmillä ja pistänyt puukolla pakaraan, mutta tämä syyte hylättiin todistajan esteellisyyden vuoksi.
Aamulehden mukaan pahoinpidelty nainen on sama, joka vangittiin kadonneen miehen murhasta.


(frankin poimintoja: kyseessä on niin sanottu paloittelusurma. viilteli naisystäväänsä rikkinäisellä kahvipannulla. ja pistäny puukolla pakaraan.)


Johan on sankari, Frank kunnioittaa. Juuri tälläisia oma-aloitteisia toiminan miehiä suomi kaipaa. ei muuta kuin lähimmän alkon kautta mummon lääkekaapille. sieltä liiteriin ja naama seuraavan Alibin kanteen! mainiota!

lomakuva vielä piristämään pääsiäisen synkähköä tarinaa. pääsiäisen opetushan on pähkinänkuoressa: älä luota keneenkään, edes isääsi. vaikka tämä väittäisi olevansa jumala. sen sai jeesus karvaasti golgatalla kokea.

-eli eli ?
- ....
- ELI!
-....hhmmhhmm (koita nyt selvitä yksistä naulaamisista ihan yksinäs, vitun epäsikiö)

ja stten lomakuvaan. lähettänyt Tyyne Vuokatista. kuva on herramme vuodelta vuodelta 1949.

Kuvan takana teksti:
- jahas, pitäkääs Paavosta kiinni, niin mä isken tän naulan sen päähän. oppii saatana olemaa hiljaa seurassa.

aih! eihän se ollutkaan lomakuva, vaan lobotomiakuva.. no tavallaan lomalle siinä ollaan lähdössä. lobotomian keksijä muuten sai Nobelin palkinnon, jes! oikeaan osoitteeseen meni taas palkinnot.

Langanlaihalauantai-Frank

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti