tiistai 11. joulukuuta 2012

Vuoden Nuorison Esikuva.

Näin vuoden vaihtuessa Frank voi ilolla todeta, että näin loppu metreillä saatiin todella kovan luokan tekijämies, mitä tulee nuorisolle myönteisenä esikuvana olemiseen.

Frank on sanaton. Hieno mies.

 

Vanhus levitti rivoja kuvia

Lauantai 8.12.2012 klo 18.08 (päivitetty 10.12.2012 klo 10.21)
75-vuotias eläkeläismies on levittänyt itse ottamiaan pornokuvia savolaismarketissa.
SAKKOTUOMIO Rivot kuvat ovat olleet marketin pakkaustiskillä myös lasten nähtävissä ennen kuin ne on ehditty kerätä pois. Kuvan henkilöt eivät liity asiaan.
SAKKOTUOMIO Rivot kuvat ovat olleet marketin pakkaustiskillä myös lasten nähtävissä ennen kuin ne on ehditty kerätä pois. Kuvan henkilöt eivät liity asiaan. (RISTO KUNNAS)
Mies ei ole kiistänyt syyllisyyttään sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen. Hän on kuitenkin vastustanut vaadittua 180 euron sakkoa. Näin ollen juttu siirtyy poliisille rikostutkintaan.
Mies on levittänyt rivoiksi luokiteltuja kuvia lähinnä Mäntyharjun S-marketissa. Hän on jättänyt törkein tekstein varustettuja kuvia marketin kassojen viereiselle pakkauspöydälle kaikkien nähtäväksi.
Kuvat ovat Iltalehden tietojen mukaan valokuvia, joissa mies esiintyy itse yhdessä alastomien mallinukkien kanssa. Mies ja nuket on kuvattu eri asennoissa, Joissain kuvissa hän on pukenut nukkien päälle korsetteja tai muita eroottisia asuja.
Kuvat mies on varustanut kirjoituskoneella kirjoittamillaan kuvateksteillä, joissa hän selostaa kuvan tapahtumia esiintyen itse kolmannessa persoonassa.
Kuvat ovat vuosien myötä muuttuneet yhä törkeämmiksi. Henkilökunnan puhuttamiset ja kiellot eivät ole auttaneet. Mies on jatkanut kuvien levittämistä pöydille, joissa ne ovat olleet myös lasten nähtävissä.
- Hänestä on tehty vuosien varrella useita ilmoituksia poliisille, kertoo marketin työntekijä.
- Kuvat on otettu heti pois, kun ne on huomattu. Henkilökunta tuntee kyseisen asiakkaan, ja kun hän tulee meille, olemme osanneet olla tarkkana.
Viimeisin kuvaisku tapahtui 22. marraskuuta. Siitä vaadittu rangaistus oli kymmenen päiväsakkoa, mikä vanhuksen tuloilla merkitsi 180 euroa.
Vaikka mies on tuon jälkeen pitänyt pientä taukoa, marketissa pelätään, ettei asiakkaan outo mieltymys suinkaan ole hävinnyt.
- Hän on ennenkin ollut hetken poissa poliisin puhuttelun jälkeen. Tosin olen kuullut, että hän olisi viime aikoina siirtynyt Mikkelin suuntaan levittämään kuviaan, työntekijä hymähtää.
RISTO KUNNAS
risto.kunnas@iltalehti.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti